Finland – Child daycare services – Perusopetuksen iltapäivätoiminnan hankinta Vantaan kaupungille
openVantaan kaupunki · 0124610-9
Description
Vantaan kaupungin hankintayksikkö julkaisee osallistumispyynnön dynaamisen toimittajarekisterin perustamiseksi tämän hankintailmoituksen mukaisesti. Tavoitteena on hankkia perusopetuslain mukainen koululaisten iltapäivätoiminnan järjestäminen oppilaille, jotka ovat oikeutettuja käyttämään palvelua. Perusopetuslain (628/1998) 8 a luvun 48 b §:ssä säädetään aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja laajuudesta. Ensimmäisen momentin mukaan kunta voi järjestää ja hankkia tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Jos kunta järjestää tai hankkii tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta 17 §:n 2 momentissa tarkoitetuille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Perusopetuslain (628/1998) 8 a luvussa määritellyn aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on kunnille vapaaehtoista. Toimintaa voidaan järjestää kunnan omana toimintana, ostopalveluna tai avustettuna toimintana. Vantaan kaupunki järjestää iltapäivätoimintaa avustettuna toimintana siten, että perusopetuksen palvelualue koordinoi, ohjaa ja valvoo iltapäivätoimintaa, mutta varsinaisia toimijoita ovat ulkopuoliset palveluntuottajat. Toiminta katetaan vuosittain opetushallituksesta saatavalla valtionosuudella ja kaupungin osoittamalla määrärahalla sekä huoltajilta perittävillä asiakasmaksuilla. Vantaan kaupungin rahoitus koskee ainoastaan iltapäivätoimintaa. Valituksi tulleilla palveluntuottajilla on kuitenkin oikeus halutessaan järjestää aamutoimintaa koulun tiloissa. Tarkempi kuvaus palvelusta liitteellä 2 Palvelukuvaus. Sopimuskausi on määräaikainen ja voimassa neljä (4) vuotta ajalla 1.8.2027 – 31.7.2031. Sopimuksen ehdot on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1 Sopimusluonnos. Sopimukseen liittyy mukautettu dynaaminen menettely, joka on kuvattu tarjouspyynnön kohdassa "Menettely".
Key facts
- Procedure
- restricted
- Framework agreement
- Yes — a framework or dynamic purchasing system, not a single contract
- Contact
- hankinta@vantaa.fi
- Contract period
- 1 Aug 2027 → 1 Aug 2031
- Regime
- publicSector
- Category
- services
What a subscription adds to this notice
- The documents — every attachment, with its text extracted and searchable
- Qualification — the notice scored against your company profile
- Tracking and alerts — a pipeline for your bids, and the matching notices by email
- Calendar export — the deadline as a calendar file
- The API and MCP — the same record in your own tools and your AI assistant
Provenance
- Source
- ted-eu
- Notice id
- 772162-2026
- First seen
- 6 Nov 2026
- Last updated
- 6 Nov 2026
Licence EU reuse — Commission Decision 2011/833/EU ↗
Source: TED — Tenders Electronic Daily (ted.europa.eu), © European Union, reused under Commission Decision 2011/833/EU.
GET /api/v1/tenders/9744f3ce-c961-4114-9eef-c36b9abf851eThe source notice is authoritative — verify deadlines and documents there before bidding.