Finland – Health and social work services – Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen hankinta
closedItä-Uudenmaan hyvinvointialue · 3221339-3
Description
Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vammaisen henkilön avustamista kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, vuorovaikutuksessa, vapaa-ajan toiminnassa tai yhteiskunnallisessa osallistumisessa. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu tilanteisiin, joissa vammainen henkilö tarvitsee näissä toimissa välttämättä toisen henkilön apua. Henkilökohtaisen avun tarkoituksena on, että vammaisen henkilön itse-määräämisoikeus toteutuu yhdenvertaisesti muiden kanssa niissäkin tilanteissa, joissa hän tarvitsee toisen henkilön apua. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu vammaisille henkilöille, jotka kykenevät itsenäisesti tai tuettuna muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä. Henkilökohtaiseen apuun voi kuulua sellaisia avustajan toteuttamia itsehoitoa vastaavia toimenpiteitä, jotka liittyvät terveyden ylläpitoon sekä pitkäaikaisen sairauden ohjeiden mukaiseen hoitoon. Tilaaja järjestää asiakkaalle ja tarvittaessa avustajalle näiden toimenpiteiden edellyttämää ohjausta. Hankintajärjestelmän kohde on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnön liitteessä "Palveluntuottajarekisterin periaatteet". Hankinnan kohde kuvataan tarkemmin kussakin palveluntuottajarekisterin sisäisessä tarjouspyynnössä.
Key facts
- Procedure
- restricted
- Framework agreement
- Yes — a framework or dynamic purchasing system, not a single contract
- Contact
- ville.hanhinen@itauusimaa.fi
- Regime
- publicSector
- Category
- services
What a subscription adds to this notice
- The documents — every attachment, with its text extracted and searchable
- Qualification — the notice scored against your company profile
- Tracking and alerts — a pipeline for your bids, and the matching notices by email
- The API and MCP — the same record in your own tools and your AI assistant
Provenance
- Source
- ted-eu
- Notice id
- 595286-2024
- First seen
- 24 Aug 2026
- Last updated
- 29 Aug 2026
Licence EU reuse — Commission Decision 2011/833/EU ↗
Source: TED — Tenders Electronic Daily (ted.europa.eu), © European Union, reused under Commission Decision 2011/833/EU.
GET /api/v1/tenders/cae6dc9c-abf7-4678-afa7-953faeb99f4fThe source notice is authoritative — verify deadlines and documents there before bidding.